Rahasto kehittyi negatiivisesti vuoden toisella neljänneksellä ja Ruotsin kruunu vahvistui tuntuvasti Brasilian realia vastaan. Tarkastelukaudelle on ollut ominaista tuntuva volatiliteetti, joka johtuu maan poliittisesta agendasta ja muista makrotaloudellisista tekijöistä. Maan finanssipolitiikkaa pidetään liian ekspansiivisena, mikä on vaikuttanut negatiivisesti valuuttaan ja saanut korkomarkkinat hinnoittelemaan keskuspankin koronnostoja. Tämän myötä pääomien ulosvirtaus ja korkea volatiliteetti on jatkunut Brasilian osakemarkkinoilla, mikä on johtanut negatiivisiin tuottoihin.
Meidän mielestämme markkinat ovat ylireagoineet. Me emme arvioi keskuspankin nostavan korkoa, vaan korkojen pysyvän vakaina ja mahdollisesti laskevan tulevaisuudessa. Arviomme perustuu siihen, että reaalikorot ovat korkeita ja inflaationäkymät kuitenkin edelleen vakaita.
Jatkossa uskomme edelleen Brasilian kulutuksen elpymiseen ja sen myötä näemme hyviä mahdollisuuksia kuluttajaosakkeissa, joiden kehitys oli alkuvuoden aikana heikkoa, esimerkkinä koulutusyhtiö Anima, joka on ollut rahastoa eniten painaneita yrityksiä.
Parhaiten tuottaneisiin lukeutuu muun muassa WEG. Yritys valmistaa monia erilaisia sähkö- ja elektroniikkatuotteita, joiden kysyntää sähköistymiskehityksen tuoma rakenteellinen kasvu lisää. Myös palvelinkeskusten rakentaminen Yhdysvalloissa on osaltaan lisännyt WEGin tuotteiden kysyntää.
Rahasto on ottanut salkkuun kaksi uutta yhtiötä. Toinen niistä on Direcional, joka kuuluu väestö ja kasvavat väestöryhmät -teemaan. Yritys kehittää asuntoja pienituloisille eli toimii Brasilian taloudessa tällä hetkellä voimakkaasti kasvavalla segmentillä. Maassa on suuri asuntovaje, ja muut kuin omistusasujat joutuvat usein maksamaan kiskurivuokria tai asumaan slummeissa vaikeissa olosuhteissa. Hallitus on vastannut ongelmaan laajentamalla asunto-ohjelmaansa, mikä lisää kannustimia ohjelman puitteissa tapahtuvaan asuntokehittämiseen ja lisäksi parantaa pienituloisten ostovoimaa.
Toinen uusi yhtiö on Serena, joka lukeutuu maan johtaviin uusiutuvan energian tuottajiin ja kuuluu ympäristö ja uusiutuva energia teemaan. Suurimman osa energiastaan yhtiö tuottaa tuulivoimalla, mutta asennetussa kapasiteetissa on myös jonkin verran aurinko- ja vesivoimaa. Brasiliaan lähivuosille kaavaillun laajentumisen lisäksi yritys on laajentanut toimintaansa myös kansainvälisille markkinoille. Yhtiö toimii nyt myös Yhdysvalloissa ja sen odotetaan jatkavan laajentumistaan siellä.
Rahastolla on teemoille rakentuva sijoitusprosessi, ja keskeisiä teemoja ovat väestörakenne, tuottavuus, ympäristö ja elintavat.