Rahasto kehittyi negatiivisesti vuoden toisella neljänneksellä, mikä johtui pääasiassa alueen tärkeimpien valuuttojen eli Brasilian realin ja Meksikon peson heikkenemisestä.
Kvartaalille oli ominaista suuri volatiliteetti, joka johtui ennen muuta poliittisista tapahtumista. Meksikon vaaleissa Morena-puolue liittolaisineen sai odotettua enemmän mandaatteja, ja muutosten tekeminen maan perustuslakiin näyttää nyt puolueelle selvästi mahdolliselta. Markkinat ovat huolissaan Meksikon demokratian mahdollisesta heikkenemisestä, erityisesti oikeuslaitoksen riippumattomuudesta ja lisääntyneestä vallan keskittymisestä. Luultavaa on, että Meksikossa nähdään jatkossa suurempaa epävakautta, muun muassa Yhdysvalloissa syksyllä pidettävään vaaliin liittyen. Faktisia riskejä rajaavat kuitenkin vahvat taloudelliset kytkökset Yhdysvaltoihin.
Brasiliassa markkinoiden luottamus finanssipolitiikkaan on heikentynyt eikä koronlaskuja odoteta lähiaikoina. Uskomme, että markkinoiden hinnoittelu on kohtuuttoman negatiivista, joskin kehityssuunta on negatiivinen. Näissä oloissa pääomien ulosvirtaus ja korkea volatiliteetti ovat jatkuneet Brasilian osakemarkkinoilla ja johtaneet negatiivisiin tuottoihin.
Parhaiten tuotti apteekkiketju Fragua, jonka tuloskehitys on edelleen laadukasta. Myös chileläisten eläkevaroja hallinnoiva Habitat antoi positiivista tuottoa nyt, kun poliittiset riskit on hinnoiteltu kurssista ja huomio palannut yhtiön vahvoihin fundamentteihin.
Negatiiviselle puolelle jäivät meksikolaispankit, markkinat ovat huolissaan siitä, että vaalien jälkeen verokuorma lisääntyy ja kasvu heikkenee. Makrotilanteen lyhyen aikavälin vaikutuksiin kuuluu koronlaskujen lykkäytyminen myöhemmäksi, mikä on positiivista pankkien tulosten kannalta. Uskomme kuitenkin, että mahdollisen verouudistuksen vaikutukset jäävät suhteellisen marginaalisiksi. Huolestuttavaa on talouden hidastuminen pitkällä aikavälillä. Siksi olemme päättäneet tehdä vain pieniä muutoksia positioihimme.
Olemme jonkin verran lisänneet sijoituksia Peruun ostamalla InRetailia, joka apteekkien lisäksi omistaa myös kauppakeskuksia ja päivittäistavarakauppoja. Fraguaa olemme vähentäneet tuntuvasti erittäin hyvien tuottojen jälkeen.
Uusi omistus salkussa on argentiinalaispankki Galicia. Argentiinan poliittisen muutoksen ensimmäiset vaikutukset lienee jo hinnoiteltu kurssiin. Siihen, että otimme osakkeen salkkuun, vaikutti se, inflaatio maassa laskee nopeasti ja presidentti nauttii odotettua suurempaa tukea. Pankin seuraavana askeleena on ryhtyä uudelleen harjoittamaan antolainausta. Se edellyttää välttämättä, että talous maan elpyy ja inflaatio laantuu edelleen, mikä on todennäköistä, kun otetaan huomioon toteutetut mittavat säästötoimet. Me näemme Galician johtajana markkinoilla, joilla ei käytännöllisesti katsoen ole luottotuotteita.