Rahasto kehittyi positiivisesti päättyneellä kvartaalilla.
Parhaiten tuottivat muun muassa AstraZeneca, Infineon, Novo Nordisk ja ASML. AstraZenecan uudet selkeät kasvutavoitteet ja positiiviset tutkimustulokset vahvistavat luottamusta vuosien mittaiseen houkuttelevaan kasvuprofiiliin. Novo Nordiskin kasvutrendi näyttää jatkuvan vahvana. Infineon on vuoden heikon alun jälkeen jonkin verran toipunut kommunikoituaan selkeämmin kasvuedellytyksistään ja kyvystään säilyttää markkina-asemansa Kiinassa. ASML kehittyy edelleen hyvin puolijohdeteollisuudessa edessä olevien teknologiamuutosten nostamana, vaikka kuluvana vuonna on vielä lievää syklistä heikkoutta.
Myös uusi Rentokil-positio on lyhyessä ajassa lähtenyt tuottamaan positiivisesti, ja näemme edellytyksiä sille, että yhtiö jatkaa edelleen hyvin, jos onnistuu tehostamaan toimintaansa ja integroimaan Terminix-ostonsa menestyksellisesti.
Teleperformance tuotti hyvin toukokuussa, yhtiön osake toipui ja me myimme loputkin. Ranskalaisosakkeet ovat sen jälkeen laskeneet maassa virinneen poliittisen epävarmuuden vuoksi, ja rahaston tuottoa ovat painaneet pahiten Edenred, jossain määrin myös Cap Gemini ja Air Liquide.
Uudelleen virinneet huolet biotekniikan ja lääketieteellisen teknologian heikon kysynnän jatkumisesta ovat painaneet Tecania ja Sartoriusta, mikä on Ranska-positioiden ohella painanut rahastoa tarkastelukauden aikana.
Arvioimme salkun laadukkuuden luovan edellytyksiä vahvemmalle kehitykselle jatkossa.