Kulunut kvartaali oli Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa vahva ja kasvu hieman yli 4 %. Rahasto menestyi sitäkin paremmin ja nousi runsaat 9 %.
Parhaat markkinat olivat Etelä-Afrikka ja myös Turkki, jossa talouden elpyminen jatkui ja inflaatio laski erittäin korkealta tasolta. Kulutuksen kasvaessa rahastolle tuottivat hyvin myös turkkilaiset väestöteemaan kuuluvat yhtiöt, muun muassa elintarvikeketju BIM ja matkapuhelinoperaattori Turkcell, jotka kummatkin nousivat hieman yli 45 %. Vahvin oli kuitenkin vaateketju Mavi, joka nousi peräti 70 %.
Etelä-Afrikka lähti nousuun, kun saatiin tieto, että istuva presidentti Cyril Ramaphosa säilytti paikkansa parlamenttivaalien jälkeen. ANC menetti enemmistönsä, mutta onnistui muodostamaan laajapohjaisen koalition, jossa keskeinen Demokraattinen allianssi sai useita ministerinsalkkuja.
Markkinoilla nähtiin laaja-alaista nousua rahaston kaikissa teemoissa.
Kuwait ja Egypti kehittyivät heikoiten maiden uudistusten lopputulemaan liittyvien epävarmuuksien vuoksi, ja rahasto vähensi positioitaan molemmissa. Rahaston positio georgialaisessa TBC Bankissa laski maan poliittisten levottomuuksien ja politiikassa tapahtuneen polarisoitumisen myötä. Siitä huolimatta kasvu maassa on edelleen hyvää, ja me seuraamme Georgian kehitystä tiiviisti.
Useissa EMEA-maissa on lisäksi nähty koronlaskuja, ja odotamme niitä lisää syksyllä piristämään kuluvan vuoden kokonaiskasvua.